Tiedotteet

Tiedote As Oy:n tulevista remonteista 15.03.2017

1) Linjasaneeraus
As Oy Ulvilantie 29 on valinnut linjasaneerauksen suunnittelijaksi Suomen Talokeskus Oy:n 25.5.2015. Suunnittelu on juuri valmistumassa. Projektipäälliköksi putkiremontin urakoitsijavalintaan asti on hallitus valinnut Wise Group Oy:n Kari Uusikukan. Huhti-kesäkuussa 2017 kilpailutetaan urakoitsija. Putkiremontin fyysiset työt alkavat alkuvuodesta 2018 pihakaivannoilla. Työt huoneistoissa alkavat arviolta alkukesästä 2018 ja ne vievät arviolta 3-4 vuotta. Yhtiön sisäinen järjestys varmistuu urakkaneuvotteluissa.
Hankesuunnitelman mukainen hinta-arvio putkiremontille on noin 1000 €/m2. Putkiremonttilainasta on vasta neuvoteltu.

2) Parvekeremontti
Putkiremontin suunnittelusopimukseen lisättiin myös pistetalojen 8-10 parvekkeiden uusimisen suunnittelu. Parvekkeiden uusinta toteutettiin 2016 ja hinnaksi muodostui 864 000 € (hinta-arvio oli 850 000 €, noin 40 €/vastikeneliömetri).

3) Ikkunaremontti
Yhtiökokouspäätöksellä putkiremontin yhteydessä päätettiin vaihtaa ns. lamellitalojen 1-7 ikkunat uusiin. Tämä työ alkoi syyskuussa 2016 ja kestää syyskuulle 2017. Ikkunoihin on budjetoitu 1,7 milj. euroa. Budjetoitu summa ylittyi kilpailutusten ja urakkasopimuksen teon jälkeen noin 400 000 eurolla. Ikkunoiden vaihtotyö aiheuttaa kustannuksia noin 100 €/vastikeneliö.

4) Tornitalojen julkisivu- ja vesikattoremontti
Parvekeremontin yhteydessä havaittu tarve tornitalojen julkisivuremontille ja niiden vesikaton uusimiselle aiheutti yhtiölle tarpeen ottaa lisälainaa 1,55 milj. Aiempiin remontteihin otettu 3,4 milj. laina yhdistettiin yhdeksi uudeksi 4,95 milj. lainaksi 30 vuoden laina-ajalla Suomen Hypoteekkiyhdistykseltä. Parveke-, ikkuna-, lukkojenvaihto- ja julkisivuremonttilainan takaisinmaksu alkaa vuoden 2018 aikana ja on suuruudeltaan n. 70 cnt/m2/kk laina-ajalla 30v. Halutessaan osakas voi maksaa oman lainaosuutensa, noin 230 €/m2. Lainaosuuden takaisinmaksun ja suorituserän suuruuden määrittelee yhtiön hallitus yhtiöjärjestyksen mukaisesti. Ikkuna- ja parveke- ja julkisivuremontit tulee saada päätökseen ennen varsinaisen putkiremontin aloittamista.

Tätä tiedotetta päivitetään tarpeen vaatiessa. Uusimmat versiot ovat luettavissa yhtiön kotisivuilta ulvilantie29.fi.

Helsingissä 15.03.2017
Hallitus

Linjasaneerauksen infopaketti

VALVOJAT


Rusttet Oy

- LVI Jan Räsänen - 050 4382007 - jan.rasanen@rusttet.fi
- Sähkö Juhani Ikonen - juhani.ikonen@jikkon.fi

Ideastructura Oy

- Rakennustekninen valvoja
- Antti Paakkari - 050 4079759 - antti.paakkari@ideastructura.com
- Lauri Koistinen - 050 3030371 - lauri.koistinen@ideastructura.com




Ohessa yhtiön tulevan putkiremontin asukasillassa 23.1.2018 käyty materiaali infopaketin muodossa sekä vastaukset asukasillassa jätettyihin kysymyksiin.

Huoneistokohtaisesta aikataulusta on nähtävissä kunkin huoneiston remontin alkamis- ja päättymispäivät sekä muita tärkeitä päivämääriä, jotka on hyvä merkitä itselle ylös. Asukasillan infopaketissa on selitetty aikataulun kaikki sarakkeet tarkemmin auki. Aikatauluun on päivitetty talon 2 C- ja D-portaan huoneistojen materiaalivalintojen sekä aloituskäynnin päivämäärä 21.12.2018, sillä se oli virheellisesti merkitty Joulupäiväksi asukasillassa jaetussa versiossa. Muutoin aikataulu on sama, kuin asukasillassa jaettu.

Urakoitsija tulee vielä postittamaan infopaketin materiaalin kaikille osakkaille.


pdf
Linjasaneerauksen infopaketti


Peab Oy




PEAB Yhteystiedot




Työnjohto on työmaalla paikalla ja puhelimella tavoitettavissa arkisin klo 7.00 - 15.30. Yhteydenotot työajan ulkopuolella vain hätätapauksissa. Peabin asiakaspalvelun sähköpostiosoite on putkiremontit@peab.fi.


Työpäällikkö
Juho Vainikka
Peab Oy
040 6876 162
juho.vainikka@peab.fi

Työnjohtaja
Ville Rantakokko
Peab Oy
0403573900
ville.rantakokko@peab.fi

Osakasmuutosvastaava
Heidi Viiman
Peab Oy
040 5286 800
heidi.viiman@peab.fi

Osakasmuutosvastaava
Lotte-Mari Kiurunen
Peab Oy
040 7588 900
lotte-mari.kiurunen@peab.fi

Tiedotus/ Projektiassistentti
Sara Saarinen
Peab Oy
040 6300 900
sara.saarinen@peab.fi


Kylpyhuoneiden alustavat arkkitehtisuunnitelmat.

Yhtiön sisäinen aikajärjestys huoneistokohtaisesti selviää urakkaneuvotteluissa syksyllä 2016.

Arkkitehtikuvat - alustavat

Asukasinfotilaisuus 10.2.2016, esitetty tiedotusmateriaali.

Asbesti- ja haitta-ainekartoitus

Ladataksesi tiedostot klikkaa linkkiä. Tiedostot ovat isoja joten niiden näkyminen kestää nettiyhteyden nopeudesta riippuen 1 - 30 sekunttia. Mikäli haluat tallentaa tiedoston tai tulostaa sen - paina hiiren oikeanpuoleista nappia avautuneen dokumentin päällä ja valitse pikavalikosta joko "Tallenna nimellä..." tai "Tulosta..."

Jätelavat

Jätelava huonekaluille tulee taloyhtiön alueelle tällä viikolla (viikko 27). Lava sijaitsee 6 ja 7 - talojen välissä. Lava on käytettävissä 2 - 3 viikkoa.

Myöhempänä ajankohtana taloyhtiöön tulee vielä erillinen lava ongelmajätteille, kodinkoneille ja elektroniikalle.

(Päivitetty keskiviikkona 5.7.2017)

Syndicate content