Historia

Alla olevan tekstin on kirjoittanut Aarne Salminen kirjaseen "Asunto-osakeyhtiö Ulvilantie 29 40 vuotta". Painovuosi 1997.
Kirjasta on vielä saatavilla rajoitetusti talon toimistosta.

Asunto-osakeyhtiö Ulvilantie 29
40 vuotta

Pienyhteisön historialla on paikallista merkitystä, mutta parhaimmillaan se on osa valtakunnallista kehitystä. Asunto-osakeyhtiö Ulvilantie 29:n syntyhistoria on hyvä esimerkki sotien jälkeisen asutustoiminnan elvyttämisestä maassamme, jopa niin, että pääroolissa on yksityinen aloitteellisuus.

I JOHDANNOKSI TEEMAAN

1. Asuntopula

Jo sodan aikana Suomen valtio pani toimeen asuntojen pakkosäännöstelyn. Jouduttiin siis kajoamaan perustuslain takaamiin omistusoikeuksiin. Se on mahdollista vain poikkeusolosuhteiden vallitessa. Tällaiset poikkeussäännöt ovat olleet voimassa Suomessa 1917 – 22 sekä 1941 – 60. Se tarkoittaa sitä, että liikenevä asuintila on pakko antaa asunnontarvitsijoiden käyttöön, vuokralle.

Sota tuhoaa. Aikavälillä 30.11.1939 – 4.9. 1944 Helsinkiä pommitettiin kerta toisensa jälkeen. Varsinkin v. 1944 pommitukset olivat massiivisia. Tosin Helsinki selviytyi hämmästyttävän hyvin pommituksista – kiitos siitä kaupungin taitavalle ja juonikkaalle ilmapuolustukselle. Mutta raunioitakin oli paljon.

Kun sota päättyi, palasivat miehet rintamalta. Luovutettujen alueiden väestö piti sijoittaa muualle Suomeen. Alkoi jälleenrakennus: työtä oli paljon mutta asuntoja vähän. Väljässä maassa oli ahdasta. Muuttopaine Helsinkiin oli kova.

2. ARAVA – lait

Valtio ryhtyi voimakkaisiin toimiin asuntotuotannon tehostamiseksi säätämällä 1949 ARAVA-lait. Tämä lainsäädäntö pyrki sosiaalisesti tarkoituksenmukaiseen asuntotuotantoon kaupungeissa, kauppaloissa ja maaseudun väestökeskuksissa valtion halpakorkoisten lainojen ja verohelpotuksien avulla.

Etuoikeutettuja lainoihin olivat rintamamiehet, sotainvalidit, siirtoväki, kaatuneiden omaiset, asunnostaan häädetyt tai muuten välittömässä asunnon tarpeessa olevat. Myös kansalaisjärjestöjä aktivoitiin asunnontuotannon edistämiseen. Aikavälillä 1949 – 66 valmistui yli 160 000 aravahuoneistoa.

3. Pohjois-Munkkiniemi – Munkkivuori

Helsinki oli käynyt ahtaaksi jo 1940-luvulla – tilaa uusien kaupunginosien rakentamiseen oli niukalti. Helsingin kunnallispolitiikan voitonpäivä oli 1.1.1946. Silloin kaupunkiin liitettiin lähiympäristöstä alueita 135 km2. Helsingin pinta-ala viisinkertaistui. Myös Huopalahden kunta, johon nykyinen Munkinseutu kuului, liitettiin silloin Helsinkiin. Alueliitos antoi kaupungille hyvät mahdollisuudet uusien asuin- ja teollisuusalueiden suunnitteluun. Ruvettiin rakentamaan Suur-Helsinkiä.

Arkkitehti Olavi Terho sai vuonna 1953 suunniteltavakseen asemakaavan uuteen kaupunginosaan, joka rakennettaisiin Pohjois-Munkkiniemeen. Lähtötilanteesta Olavi Terho kirjoittaa näin: ”Maanomistusrajat eivät olleet haittana kaupungin omistaessa koko alueen, jonka ainoina asukkaina olivat linnut, jänikset ym. metsän eläimet.”

Asemakaavaratkaisu oli oivallinen. On hevosenkengän muotoinen valtakatu Ulvilantie. Pääsääntöisesti asuinkorttelit sijaitsevat kadun sisäpuolella, rivitalot sen ulkopuolella. Keskellä on varsin luonnonvarainen puisto, jonka läpi kulkevat vain kävely- ja pyörätiet, autoteitä ei ole. Joka paikasta on lyhyt matka joka paikkaan. Ostoskeskus ei ole kaukana, ei kirkko, ei koulu, ei lastentarha, ei leikkipuisto.

Asemakaava hyväksyttiin 28.6.1954. Ensimmäiset rakennukset valmistuivat 1955 Uudenkaupungintie 3:een ja Ulvilantie 19:ään. Alustavasti kaupunginosan nimi oli Pohjois-Munkkiniemi. Kun haluttiin selkeästi erottua Munkkiniemestä, tuli kaupunginosan nimeksi Munkkivuori.

Munkkivuori syntyi onnellisten tähtien alla. Kun Helsinki oli saanut paljon lisämaata, ei ollut heti tarvetta rakentaa taloja nurkka nurkkaa vasten niin kuin myöhemmin. Täällä on tilaa hengittää.

II HELGINGIN RESERVIUPSEERIKERHO ALOITTEENTEKIJÄNÄ

1. Jäsenistön asunnontarve


Helsingin reserviupseerikerho kantoi huolta jäsentensä asuntotilanteesta. Se oli yhtenä osapuolena v. 1953, kun alettiin rakentaa Tilkanmäen kerrostaloja. Mutta se oli vasta alkua: kerho pyrki itsenäiseen aloitteellisuuteen.

Järjestettiin neuvottelutilaisuus 25.2.1954 aravatalon rakentamisesta kiinnostuneille jäsenille. Kokouksessa valittiin asiaa valmisteleva toimikunta, jonka puheenjohtajaksi tuli toimitusjohtaja Aimo Kaliva. Toimikunta ryhtyi kartoittamaan jäsenistön asunnontarvetta: lähes 500 asiasta kiinnostunutta ilmottautui. Myös muut kuin reservin upseerit ottivat yhteyttä: puolustuslaitoksen viran- ja toimenhaltijat, ekonomit ja metsänhoitajat. Ajatus oli ottanut tulta.

Tärkeä kokous pidettiin Katajanokan upseerikerholla 29.10.1954. Läsnä oli noin 300 kerhon jäsentä. Aimo Kaliva selosti valmistelevan toimikunnan työtä, ja hänellä oli varsin konkreettista kerrottavaa: rakennustontin eri vaihtoehdoista toimikunta piti sopivimpana aluetta, joka sijaitsee Pohjois-munkkiniemessä. Hän esitti myös toimikunnan näkemyksen rakennusyrityksen organisaatiosta ja katsoi valmistelevan toimikunnan työn päättyneeksi.

Kokouksen keskeisiä kysymyksiä oli yhteistyö muiden asunnontarvitsijaryhmien kanssa. Sitä pidettiin suotavana jo heti suunnittelu- ja urakoimisvaiheessa kustannusten tasaamiseksi. Ilmeisesti siihen vaikutti myös ARAVAN vaatimus, että asuntoyhtiön huoneistojen pinta-alakeskiarvon tuli olla 50 m2 (maksimikoko 100 m2). Ja nythän ei puhuttu enää aravatalosta vaan kokonaisesta asuntoalueesta. Piti löytää pienasuntojen tarvitsijoita, jotta isompiakin voitaisiin rakentaa.

Kokouksessa hahmoteltiin rakennusorganisaatiota. Rakennustoimikunta valittiin heti, tekninen toimikunta jatkokokouksessa pari päivää myöhemmin. Rahoitustoimikunnan valintaa lykättiin. Rakennustoimikunta: A. Kaliva, K. Vilanti, O. Savola. Tekninen toimikunta: O. Korvenkontio, A. Horsmasalo, T. Liukko, V. Hotinen, I. Hyppänen, J. Tulonen.

2. Suunnitteluvaihe


Asiat etenivät nopeasti. Rakennus toimikunta kutsui kokoukseen (8.11.1954) kolme teknistä asiantuntijaa ja kolme arkkitehtia. Vaihdettiin ajatuksia jo toteutetuista ARAVA-projekteista mm. Porissa, Tampereella ja Haagassa. Todettiin, että periaatteessa ratkaisut olivat mielenkiintoisia mutta eivät joka suhteessa tyydyttäviä. Ruvettiin kallistumaan arkkitehtikilpailun kannalle.

Kannatettiin lämpökeskuksen rakentamista. Hyvin toteutettuna ja hyvin hoidettuna se voisi olla liikeyritykseen verrattava laitos, joka tuottaisi taloyhtiölle kustannussäästöjä.

Teknisen toimikunnan ja rakennustoimikunnan yhteinen kokous pidettiin 11.11.1954. Ote pöytäkirjasta: ”Päätettiin panna toimeen maaperätutkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää arkkitehdeille ja lämpö- ja vesijohtoinsinööreille maaperän laatu, tutkia kallio- ja pohjavesimuodostumat sekä muut mahdolliset rakentamiseen vaikuttavat seikat.”

Samoin päätettiin tehdä lämpö- ja vesijohtosuunnitelma sekä alustava sähkösuunnitelma ja ratkaista muuntajan paikka.

Päätettiin ottaa selvää arkkitehtien kapasiteetista mahdollista kutsukilpailua varten.

3. Arkkitehtikilpailu


Neljä arkkitehtia kutsuttiin asuntoalueen (n. 7 ha) aatekilpailuun. Tavoitteena oli tutkia alueen eri käyttömahdollisuuksia ja löytää sosiaalisesti, teknisesti ja ekonoomisesti paras ratkaisu. Myös kaupunginosan vahvistettu asemakaava oli otettava huomioon.

Määräaikaan tuli nimimerkillä varustettuna neljä suunnitelmaa rakentamiseksi: ”Huoltoporras”, ”Taikaluku 55”, ”Pihaväliharvennus” ja ”13”.

Palkintolautakunta ehdotti täysin yksimielisesti, että alueen suunnittelu annettaisiin nimimerkin ”Pihaväliharvennus” tekijälle tai tekijöille. Osoittautui, että suunnitelman tekijä oli arkkitehti Markus Tavio, avustajana arkkitehti Jukka Similä.

Ratkaisun perusteet: Tavion suunnitelma oli ainoa, jossa kaupunginosan asemakaava oli otettu täydellisesti huomioon. Ajoliikenteen järjestely oli ratkaiseva tekijä. Myös lamellitalojen ja tornitalojen suunnittelu ja sijoitus sai kiitosta. Suuret ja keskisuuret perheasunnot sijoitettaisiin 3-4 kerroksisiin lamellitaloihin ja pienasunnot korkeisiin ”pistetaloihin” eli tornitaloihin.

Myöhemmin Helsingin kaupunki lohkaisi asuinalueesta noin kaksi hehtaaria (Ulvilantie 27:n tontti) rintamamiesasuntojen rakentamiseen. Kuitenkin arkkitehti Tavion suunnitelma toteutettiin kokonaisuudessaan. Sen vuoksi Ulvilantie 27:n ja Ulvilantie 29:n talot ovat samannäköisiä.

4. Asunto-osakeyhtiö Ulvilantie 29 perustetaan

Rakennusprojektin panivat alulle eräät Helsingin reserviupseerikerhon jäsenet. Yrityksestä käytettiin nimitystä ASTA/Pohjois-Munkkiniemi, jossa ASTA tarkoittaa asunnontarvitsijaa. Rakennussuunnitelman toteuttaja oli Asunto-osakeyhtiö Ulvilantie 29.

Perustava yhtiökokous jouduttiin kutsumaan koolle keskellä kesää, koska rakennustyöt aloitettaisiin jo saman kesän aikana. Kokous pidettiin 9.7.1957, jota päivää voitanee pitää taloyhtiön syntymäpäivänä.

Kokouksessa päätettiin yksimielisesti perustaa Asunto-osakeyhtiö Ulvilantie 29 ja hyväksyä yhtiölle yhtiöjärjestys sellaisena kuin sen on Kauppa- ja teollisuusministeriö vahvistanut kesäkuun 14. päivänä 1957 tekemällään päätöksellä.

Yhtiön ensimmäisen hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Aimo Kaliva, Aarne Sariola, Pehr-Erik Norbäck, Irja Arvola, Viljo Norvasuo ja Klas Nyman sekä varajäseniksi Keijo Kaskimies, Gunnar Saaristo ja Laine-Maire Kyöstilä.